Miksi minä olen aina niin surullinen? Ja miksi kysyn miksi? Miksi kysyisin olenko – totta munassa olen. Suru on lopulta ihan positiivinen tunne, paljon positiivisempi kuin viha, muttei missään nimessä yhtä mukava kuin vitutus. Ja miksi pohjalla ei saisi pelätä?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti